Ouninpohjan tapahtumakartta

Tällä lomakkeella kerätään tietoa Ouninpohjan erikoiskokeella tapahtuneista ulosajoista tai muista tilanteista. Kerään tietoa aineistoksi Ouninpohjasta kertovaa kirjaani varten.

Ouninpohjaa on ajettu kauan ja monessa muodossa. Perusrunko on merkitty lomakkeessa olevaan karttaan, mutta tapahtumista esimerkiksi Rapsulantieltä tai muilta lähialueen ralleissa käytetyiltä teiltä voi ilmoittaa.

Toiveissa olisi saada tietoa sellaisista tapahtumista Ouninpohjassa, jotka eivät ole kovin yleisesti rallikansan tiedossa. Tällä lomakkeella ei tarvitse ilmoittaa Gallista, Breenistä tai Alenista, ellei sinulla ole näihin liittyen jotain mielenkiintoista havaintoa lisättäväksi.

Tietoja kerätään journalistisen työn tueksi. Tässä annettuja tietoja käytetään ainoastaan kirjassani ja jos päädyn tietoja julkaisemaan kirjassani, niin olen asiasta yhteydessä tiedon lähettäjään.

Ouninpohja-kirjani on ollut teossa jo pian kuusi vuotta, mutta työ kuitenkin etenee ja loppu häämöttää.

Kiitos avustasi!

Teemu Lampinen
Tampere